Kokkolan
– From the
Middle of Nowhere
Keitä me olemme? Olemme perheyrittäjiä kolmannessa sukupolvessa vuodesta 1957 saakka. Juuremme ovat pienessä keskipohjalaisessa Kotkamaan kylässä. Asiakkaamme maailmalla eivät välttämättä tunnista sijaintiamme eivätkä kaikkia raaka-aineitamme. Me otamme sen kohteliaisuutena.
Meitä voi hyvin luonnehtia jopa hulluiksi sisukkaiksi pohjalaisiksi. Meillä on kuitenkin sydän paikallaan ja arvot kunnossa. Pidämme hyvää huolta työntekijöistämme, toimimme läheisessä yhteistyössä paikallisten yhteisöjen kanssa, kehitämme tuotantoamme vihreiden arvojen mukaisesti ja vaalimme perinteisiä käsityöläistaitoja.
Olemassaolomme tarkoitus on olla aidosti kestävä.
Pohjoisen olot ovat muovanneet meitä vuosisatojen ajan selviytymään karussa ympäristössä. Pohjoisen ihminen on määrätietoinen, neuvokas ja yritteliäs. Ankarissa oloissa on aina ollut pakko luoda jotain uutta ja erikoista selviytyäkseen.
Olemme ylpeästi erilaisia, joskus turhankin rehellisiä kuivan huumorin ihmisiä. Me arvostamme asioiden yksinkertaisuutta ja aitoutta. Puhumme vähän, mutta seisomme kaikkien sanojemme takana.
Pitkään toimintamme ytimessä on ollut jalostaa nahkaa kestävällä tavalla. Tänä päivänä olennainen osa liiketoimintaamme on myös moderni, vastuullinen ja joustava lemmikkiherkkujen valmistus. Kaikkia tuotteitamme voit käyttää ylpeänä ja hyvällä omatunnolla.